![]() |
|
|
Help for Underprivileged HFU ry:n julkaisema sitoutumaton verkkolehti ISSN 1797-3120
Lukijoiden kirjoituksia Salakuunneltua & Salaisuuksia Iltapäivälehtien viihdeuutiset Hauskat videot Musiikki Pelit
|
Morokollin murinaa Kirkasta viinaa Ikkunan sälekaihtimien väleistä näkyi vanhan ravintolaksi muunnetun entisen viljamakasiin punahirsistä seinää.Kun Rostila oli koettanut aamupäivällä perua kurssipalaveria ja sanoa vetäjälle, että hänellä oli samaan aikaan aika kriisikeskukseen oli vetäjä käskenyt hänen tylysti perua sen ajan ja ilmaantua palaveriin,koska niin oli jo aikoja sitten sovittu.Rostila ei ihmetellyt ollenkaan, että kurssia vetävän firman miespuoliset työntekijät nimittelivät naista leikillisesti vääpeliksi.Kriisikeskuksen ajan hän oli varannut äitinsä ja entisen vaimonsa ositusoikeudenkäynnin takia vaikka juttu ei enää häntä, omaisuuden haltijaa enää koskenutkaan;hän oli vain väsynyt tuohon vuosikausia jatkuneeseen riitaa, äidin syytökset ja puheet tympivät ja rasittivat ja kun sille vielä vuotta aiemmin käydyssä ensimmäisessä oikeudenistunnossa oli määrätty virkaholhooja oli tuntunut paremmalta ,että hän purki omat mielipahansa sitten jollekin.
- Sivut ei oo vieläkään valmiit, MS-liiton aluesihteeri sanoi ja Rostila vilkaisi vähän hämillään tuota puolikaljua, pieniviiksistä miestä joka istui vetäjän lähellä omassa konttorituolissaan,se oli jo parin viikon ajan kysellyt että milloin keskuksen nettisivut alkoivat olla valmiit, ihmetellyt että kun ne eivät millään valmistuneet, kertonut miten se itse oli tehnyt kotona päivänssä Suomi-espanja –yhdistyksen kotisivut jollakin Windowsin omalla sivupohjalla.Rostila ei ollut sellaisesta sivupohjasta kuullutkaan, hän ei varsinaisesti ollut mikään nettisivujen tekijä mutta koska tuohon yrittäjäkurssiin kuului työharjoittelujakso hänelle oli lopulta löytynyt sellainen harjoittelupaikka johon kuului nettisivujen teko.
- Niissä on tekemistä, Rostila sanoi.
- Minä en ymmärrä kun on kaikki data valmiina..
Tuota dataansa se oli hokenut ennenkin eikä Rostila vieläkään oikein tiennyt mitä käsite tarkoitti.Hänellä oli datat valmiina, se ei voinut käsittää mikä niissä sivujen tekemisessä vei niin paljon aikaa.
Aluesihteeri vilkaisi vetäjää kasvoillaan ilmehtien ja antaen siten ymmärtää ,että se ei tosiaankaan ymmärtänyt miten sellaisten sivujen tekeminen voi kestää viikkokausia,että siinä täytyi olla takana nyt muutakin.Rostila oli alussa katsellut miten nämä kaksi sairaanhoitajaa porisivat keskenään töistään ja koulutuksestaan, niillä tuntui olevan paljon yhteisiä asioita joista puhua niin kuin sairaanhoitajien huono palkkaus ja mahdolliset korotukset joita nyt odotettiin noihin niin kovin surkeisiin palkkoihin jotka mitä he yhtään muistivat olivat olleet surkeat aina.Rostila ei ollut tiennytkään että tuo itsensä kasvatustieteen maisteriksi esitellyt isohampainen vetäjä oli myös sairaanhoitaja koulutukseltaan, moneen se sitten oli ehtinyt,sen hän kylläkin tiesi että sen entinen mies oli lääkäri ja kerran yhden ryhmätyöharjoitteen aikana se oli kertonutkin miten se oli vetänyt pussillisen pakasteherneitä nokkaansa kun tuo lääkäri ilmeisesti johonkin sen puhetulvaan kyllästyneenä oli alkanut pyörittää etusormea ilmassa ikään kuin sillä osoittaen mihin pesukoneeseen ne vetäjän puheet olisi voinut viskata.Vetäjä sanoi silloin halunneensa lähinnä puraista mieheltä tuon sojottavan etusormen poikki. Rostilaa tuo poikkipurtava etusormi oli syksyllä häirinnyt sen verran että hänen omana lääkärinään sattui olemaan juuri se sama mies jolta vetäjä oli ollut aikeissa purra sormen poikki.Niinä parina kertana kun hän nuhaansa ja poskionteloitaan oli tuon miehen vastaanotolla käynyt valittelemassa hän oli koko ajan tuijottanut miehen kynää pitelevää etusormea ja ajatellut ,että siinä se nyt sitten oli, se sormi jonka vääpeli olisi halunnut puraista poikki.Jotenkin se oli tuntunut äärettömän koomiselta ajatukselta niin kuin hän äkkiä olisi nähnyt silmiensä edessä tuo kammottava melkein verikseksi yltyneen parisuhdekriisin, missä päiviparka koettaa selittää, puhua,saada tuota lääkäriä kuuntelemaan itseään ja tämä valkotakkinen sangen parrakas ja hyvinkin television lääkärisarjan päähenkilöksi sopiva tyyppi sitten kyllästyneenä oli vain alkanut pyörittää sormeaan.Ja siinä se sormi oli sitten pidellyt lääketehtaan lahjoittamaa kynää ja kirjoittanut hänelle antibioottireseptiä poskiontelotulehdukseen.
- Onko sulla siinä jotain ongelmia, vetäjä kysyi mahdollisimman empaattinen hymy huulillaan, kumartuikin eteenpäin tuolissaan ikään kuin kuullakseen paremmin hänen mielipiteensä.
- Ei kai, hankalaa vaan ku ei tarpeeksi aikaa..
Rostila koetti pähkätä mikä siinä oli vaikeaa.Alunperin aluesihteeri oli kiikuttanut omaan ahtaaseen työhuoneeseensa toisen koneen, siinä oli ollut vanha Front Page-ohjelma mutta Rostila oli äkkiä huomannut ettei hän ainakaan sillä niitä sivuja osannut tehdä.Ohjelmaa ei ollut saanut toimimaan niin että hän oli katsonut parhaaksi siirtyä naapuriin mielenterveyskuntoutujille tarkoitettuun keskukseen, siellä oli hyvät uudet koneet ja Front Pagen uusin versio jolla hän oli alkanut sivuja keskukselle tehdä.Hän oli aikoinaan hankkinut kuntoutujien keskuksen koneille käyttöoikeudet koska työttömien talon koneet olivat poistuneet käytöstä talon mentyä konkurssiin, juorujen mukaan siksi että työttömien yhdistyksen toiminnanjohtaja oli kavaltanut talon kassan.
- Silti minä ihmettelen, aluesihteeri jatkoi kuitenkin jankkaamistaan ja sanoi että todellinen yrittäjä kyllä painaa pitkää päivää, sen hän oli nähnyt omassa vaimossaan joka pyöritti matkatoimistoyritystä, ei siinä tunteja laskettu.
- Kun ei oo aikaa…Rostila koetti tunkea omaa käsitystään aluesihteerin puhetulvan väliin mutta se oli päässyt vauhtiin ja sanoi että se oli oikeastaan harmi että Rostilalta eivät työt näyttäneet sujuvan niin kuin oli odotettu heillä nimittäin MS-liitossa olisi ollut paljonkin rahaa ja tekemistä johon Rostilaa olisi voitu käyttää mutta koska näytti siltä ,että Rostila ei edes tuollaisia sivuja saanut ajoissa valmiiksi niin turhapa häntä oli mihinkään muuhunkaan työhön palkata.
Rostila haukkoi henkeään kuin kuivalla maalle kiskottu kala, enää tarvinnut odottaa muuta kuin nuijan paukahtamista päähän ja siinä olisi hänen maallinen kitumisesta, koko syksy muutenkin ollut jo yhtä paskaa äidin ja eksän käymän ositusoikeudenkäynnin takia.
- Meillä on sentään 50 miljoonan euron liikevaihto, aluesihteeri kääntyi kehuskelemaan vetäjälle.
Rostilasta kuulosti niin kuin se olisi ilkkunut hänelle vahingoniloisena.Että jos hän olisi tehnyt työnsä kunnolla ja saanut ne sivut valmiiksi nopeammin hänelle olisi kyllä MS-liitosta löytynyt muutakin työtä mutta koska mies oli noinkin kelvoton ei voinut kuvitellakaan ,että sitä palkattaisiin mihinkään.Rostila ei enää tiennyt mitä moisesta ilkkumisesta ajatella.Keskusessa toimi melkein 30 yhdistystä ja jokaiselle hänen piti tehdä omat sivut, kopioida aina edellinen jo tehty sivu, liimata kuvat ja tekstit ja parhaimmillaan sivuja saattoi olla auki kuusikin yhtä aikaa ja siinä hän pomppi sivulta toiselle, kopioi, leikkasi, liimasi, kopioi, leikkasi liimasi hullun lailla sivuja kasaan, aikaa ei päivittäin niiden koneiden käyttöön ollut kuin korkeintaan neljä tuntia eikä hän enempää kehdannut siellä istuakaan kun koneet kuitenkin pääasiassa oli tarkoitettu mielenterveyskuntoutujille.Tosin sillä hosumisella häntä saattoi aivan hyvin jotenkin pimahtaneena pitääkin,siltä sen touhun täytyi näyttää kun kädet kävivät koko ajan kiireellä ja vähän väliä hän hermostuksissaan saattoi kirotakin ääneen.Joskus siellä ylhääällä tietokonetiloissa istuessaan Rostilasta oli alkanut tuntumaan että hän niitä keskuksen sivuja tehdessään oli ainoa joka koko paikassa vaikutti hullulta, ajatus oli naurattanut enemmänkin mutta sivujen tekemisen kiire piti huolen siitä ettei hänellä ollut aikaa naureskella.Kotona hän ei voinut sivuja tehdä koska kotikoneella ei ollut mitään sellaista ohjelmaa jolla olisi mitenkään voinut nopeuttaa työtä.
- Yks työntekijä sano mulle heti alussa että se haisee kirkkaalle viinalle paa pois… Rostila ei ollut aivan varma kuuliko hän oikein aluesihteerin sanat.Haisee kirkkaalle viinalle.Vetäjä vain nyökäytti sihteerin sanoihin niin kuin olisi kuullut asiasta jo aiemminkin eikä sihteerikään jäänyt maleksimaan moisen banaalin faktan äärelle vaan kiirehti asiassa eteenpäin.Mitä moisen pikkuseikan takia päätään vaivaamaan, Rostila oli töissä haissut kirkkaalle viinalle ja joku sen keskuksen työntekijöistä oli heti alussa sanonut aluesihteerille että moinen alkoholisti olisi syytä irtosanoa välittömästi eikä pitää sitä heidän tiloissaan lemuamassa, näkihän ihmisestä selvästi millainen se oli. Rostila olisi pudonnut tuolilta jos olisi voinut mutta vetäjä oli nyt kiinnostunut siitä miten hänen suunnittelemansa freelancetoimittajan ura oli siinä työharjoittelun ohessa edistynyt.Rostilan teki mieli sanoa että ei mitenkään kun aika on enemmän kulunut kirkkaan viinan parissa mutta moinen kommentti olisi ehkä tulkittu liian aggressiiviseksi käytökseksi ja heillä kursseilla oli muutama ihminen jo joutunut kurssia vetävän yrityksen toimitusjohtajan puhutteluun, koska kurssilaisen vastalauseet oli katsottu aivan liian vihamielisiksi ja mielipiteet täysin perusteettomiksi, ehkä tarkoituksena oli käydä rakentavaa dialogia työttömien kanssa vaikka moni kurssilainen palautteesta päätelleen kokikin tuon rakentavan ja hyvässä hengessä käydyn keskustelun lähinnä vittuiluksi. Kuva: Yrjänä Ermala - En mä ole sitä kovin paljoa ehtiny miettimään, mun aika on menny niiden sivujen tekoon, Rostila koetti selittää mutta hänestä alkoi tuntua että kaikkia hänen puheitaan pidettiin jo valeina, hän oli ilmiselvästi luuseri, ei saanut töitään tehdyksi ajoissa, tuli töihinkin kirkkaalle viinalle haisten, ilmeisesti kulutti puolet päivästään muutenkin vain ryyppäämiseen, ei ihmekään että moinen ihminen oli työtön, turha sellaisen oli edes kuvitella pyörittävänsä jotain yritystä, kyllä yritystoiminnan pyörittämiseen tarvittiin vähän muitakin kuin Koskenkorva-pullon pyörittämistaitoja.Konkurssivaiheessa niistä pullonpyöritystaidoista ehkä saattoi olla jotain apua.
- Kyllä yrittäjältä vaaditaan vähän enemmän…
Rostila ei ymmärtänyt aluesihteerin närkästyksen määrää vai oliko sillä itsellään menneet oman yrittäjävaimonsa kanssa hiihtovälineet niin sekavaan kasaan ettei se enää makuuhuoneen ovellakaan saanut muunlaista lomailuohjetta kuin suksi vittuun.
- Onko sulla sitten ollu jotain ongelmia, vetäjä kysyi ja Rostilasta alkoi tuntua että se oli se hyvä kyttä ja aluesihteeri paha, toinen hymyili koko ajan empaattisesti kuin keksimainos ja toinen mietti sen aikaa mitä seuraavaksi heittäisi kehiin ikävämmän osaston puolelta, ehkä se oli silloin aikanaan mielisairaita hoitaessaan kehitellyt tuota taktiikkaansa.
- Ei kai, koneet vaan on niin vähän aikaa käytössä ja sivuja on paljon… 2. Iltapäivän alkava pimeys painoi silmiä. Rostila harppoi risteyksen yli ja naurahti kun muisti miten hän ja muutama muu kurssilainen olivat suunnitelleet kurssille tiedotetta syyskuussa, se oli ikään kuin kuulunut harjoituksena kurssin ohjelmaan.Kurssia oli pitänyt kehua uutena ja innovatiivisena yrittäjäkurssina.Tuon palaverin jälkeen hän oli samaa mieltä – kurssi oli todellakin uusi ja innovatiivinen,hän ei ollut arvannutkaan miten paljon positiivista mieltä henkisellä kidutuksella ihmisessä saattoi saada aikaan, seuraavaksi ne varmaan alkaisivat pistellä tikkuja kynsien alle ja tivaisivat vihasiko hän yrittäjiä ja työnantajia muuten vain vai eikö häntä vain huvittanut käydä töissä ikään kuin osoittaakseen että innovatiivisuudessakin löytyi.Kirkkaan viinan mysteerio jäi silti, hän ei voinut käsittää mistä aluesihteeri oli saanut päähänsä hänen tulleen töihin kirkkaalta viinalta haisten ja kuka niistä muista keskuksen työntekijöistä olisi voinut sellaista sille sanoa.Sekö työllistetty joka tuntui aina suhtautuvan häneen vähän niin kuin hän olisi tullut varastamaan sen työpaikan vai joku niistä muista aluesihteereistä.Se hänen kärppäaikainen pelikaverinsa se tuskin oli ollut, sitä muutenkin näki siellä niin harvoin koska se työkseen liikkui paljon maakunnassa.
Kirkasta viinaa Rostila ihmetteli siksikin ettei hän muistanut edes milloin hän viimeksi olisi maistanut sellaista ainetta, olutta kylläkin ja senkin hän oli valmis myöntämään että joinain aamuina hän oli tullut töihin enemmän tai vähemmän krapualssa mutta sekään ei riittänyt selittämään aluesihteerin sanojen kärkevyyttä.Joku oli tosissaan sanonut heti hänen aloitettuaan työt että hänet pitäisi panna pois koska hän ilmeisesti oli täysi deeku.Silloin alussa hänellä oli ollut flunssaa, sen hän muisti niistä palavereista joissa sivuista oli keskuksen henkilökunnan kanssa puhuttu, otsaa oli jomottanut ja silmistä valunut vettä, päätä särkenyt ja hän oli koettanut siinä palaverissa vitsaillakin huonosta olostaan ettei olisi heti aluksi tehnyt huonoa vaikutusta; jo edelliseltä kursseilta hänelle oli alkanut muovaantua käsitys että kaikkia vähänkin pidempään työttömänä olleita pidettiin joko alkoholisteina, hulluina tai muuten vain työkyvyttöminä.Hänen oli ollut vaikeaa käsittää miten laman jälkeen melkein 400 000 ihmistä oli äkkiä muuttunut työkyvyttömiksi, sitä olisi saattanut pitää jo epidemiana ja asian hoito olisi pitänyt siirtää heti välittömästi työvoimaviranomaisilta lääkintöhallitukselle.
Onneksi Krouvin ovi pisti silmiin K-kaupan nälkiintyneenä käkenä kiljuvan kyltin jälkeen, hän piipahtaisi oluella, yksinäinen kämppä ei siinä mielentilassa ollut kovin houkutteleva ajatus, muutaman oluen ajan oli pakko sulatella tuota tolkutonta haukkumista jonka kohteeksi hän äsken oli joutunut. Ajatus huurteisen oluen mielihyvää tuottavasta vaikutuksesta ja dopamiinireseptoreita hyväilevästä otteesta oli vastustamaton vaikka pankkitilin saldo supattikin selän takana kuin ulostottoviraston kirje jotta varaa ei olis, varaa ei olis..
Krouvista tulvahti heti nenään kunnon tunkkainen tupakanhaju ja pöytiin ja tuoleihin ja seiniin tarttunut kissankuselle vivahtava pisteliäs nikotiinin aromi joka vei ajatukset oitis pois tuon palaverin omanlaisestaan tunkkaisuudesta ja tuopin saatuaan hän laahusti puolitutun kuvanveistäjän ja sen naisystävän pöytään, moikkasi, istahti alas ja kysymykseen miten menee vastasi että paremminkin vois mennä alkamatta ihan oikopäätä selvittämään kuitenkaan tarkemmin mikä moisen lausahduksen täsmällinen sisältö voisi olla.
Kuvanveistäjää kiinnostivat Kuusamosta saatavien kalojen laadut ja määrät ja ollakseen jotenkin normaalimpi hänkin osallistui keskusteluun kertomalla, että hänen isäpuolensa koetti äidin kanssa sielläpäin joka kesä tyhjentää yhtä järveä siioista, ne vetivät verkoilla niin paljon siikaa että sitä riitti niin savustettavaksi, paistettavaksi kuin suolattavaksikin ja vielä jäi huussin taaksekin nakattavaa monta ämpärillistä kun pari eläkeläistä ei enää sellaista siikamäärä jaksanut syödäkään.
- Eikä ne siltikään oo sitä järvee saaneet tyhjäksi…
- Onhan siellä siikaa Kuusamossa..
- Hyvästi tuntuu olevan..
Rostila jätti sanomatta että kun olisi vielä ollut kirkasta viinaa siihen päälle ryypättäväksi niin johan meno maistuis, isäpuoli oli absolutisti eikä keskiolutta kummempaa juonut koskaan ja sitäkin vain yhden pullon saunan päälle kerran viikossa.Parin tuopillisen ajan hän jaksoi pitää yllä keskustelua jonka yleisin tarkoitus näytti olevan ajankuluttaminen, kolmannen tuopin kohdalla kuvanveistäjä naisineen lähti, Rostila joi tuoppinsa ja huomasi ajatustensa taas palailevan kirkkaaseen viinaan, äkilliseen äärettömän väsyneeseen oloon jota hän ei aiemmin ollut huomannutkaan, oli kuin tuon puhuttelun jälkivaikutus, sivujen kiireinen suunnitteleminen ja tekeminen ja syksyn muu paskamaisuus olisivat kaikki kaatuneet hänen niskaansa yhtä aikaa.
Pitkä tuulinen suora kotiin Heinäpäähän meni pahan olon ja kirkkaan viinan aiheuttaman sekavan mielentilan setvimisessä vaikka välistä vaaleatukkaisen ulostyöntyvät hampaatkin pyrkivät sielun silmien eteen.Päästyään kotiin ja keittiöön hän tajusi väsymyksen määrän, rojahti istumaan pöydän ääreen ja antoi kyynelkanavien avautua, naputti vetäjälle viestin ettei hän niissä olosuhteissa voinut kuvitellakaan ilmaantuvansa seuraavana päivänä kurssin pikkujoulutilaisuuteen,sytytti sitten tupakan ja koetti miettiä kuka ihme olisi voinut väittää hänen haisseen kirkkaalle viinalle työpaikalla.Väitteen naurettavuus ja mahdottomuus teki siitä pelottavan ja hän ihmetteli miten se saattoi ylipäänsä olla mahdollista.Sitten hän alkoi miettiä mitä oli syksyn aikana tehnyt, mikä asia olisi voinut aiheuttaa tuollaisen väitteen.Parin tupakan jälkeen hänen yläkerrassaan alkoi tapahtua, hän muisteli tarvinneensa hiusgeeliä koska pesty tukka monesti oli aamuisin niin kuiva että se lenteli minne sattui.Hän muisteli myös ettei lähikaupassa ollut ollut geeliä joten hän oli ostanut hiuslakkaa ja koska hän jotenkin epämääräisesti myös muisteli tuollaisten aineiden sisältävän alkoholia hän meni tarkistaan asian omasta lakkapullostaan joka oli vessassa pytyn yläpuolella korissa.Ja lakkapullon tuoteselosteessa mainittiin että tuote sisälsi myös puhdistettua alkoholia.
Vaaleansinertävä lakkapullo kädessään hän ihmetteli olisiko hänen pitänyt itkeä vai nauraa.Oliko joku keskuksessa nähnyt aamulla hänen nuhaisen väsyneen olemuksena ja nuuhkaistuaan tuntenut myös nenässään viinan tuoksun joka tosiasiassa oli tullut tuosta hänen päähän suihkuttamastaan hiuslakasta.Siinä tapauksessa sen oli täytynyt olla nainen.Mies ainakin olisi hetken aikaa ihmetellyt tuoksua, tai vilkaissut hiuksia mutta naiselle tuskin olisi tullut mieleenkään, että työharjoittelussa oleva pultsarinnäköinen työtön olisi niinkin yrittäjäystävällinen ja muita työtovereitaan ajatteleva, että laittoi aamulla lakkaa päähänsä.Ja ihmisen joka päättyi äkkiseltään tuollaisiin johtopäätöksiin ventovieraista ihmisistä täytyi omata hyvin vahvat ennakkoluulot työttömistä ja mahdollisesti myös miehistä.
Voihan vitun niin sanonut lutkuttamisvälineet.Sitten hän muisti myös sen aamun kun he olivat olleet aluesihteerin kanssa ulkona tupakalla ja hän edellisillan kuntosalin reissun jäljiltä kipeä, otsaa oli vihmonut ja jomottanut ja hän oli siinä ääneen epäillyt, että mahtoiko hänellä oli poskiontelotulehdus kun niin otsaa särki.
- Oli mullakin aina poskiontelotulehdus kun join kirkasta viinaa, oli tuo kaljuuntuva aluesihteeri sanoa tokaissut eikä hän silloin kiireissään ollut ihmettelyä kummallisenmmin osannut suhtautua tuohon käsittämättömään repliikkiin.Se oli siis jo silloin epäillyt koko ajan että hän ryyppäsi ja raskaasti, kai se sitten kuvitteli senkin että kun hän lähti siihen naapuriin tekemään sivuja niin hän tosiasiassa häipyi jonnekin Sarkkaan dokaamaan.Mutta kuka oli sen keskuksen sen siiven työntekijöistä joka oli aluesihteerille kertonut hänen haisseen kirkkaalle viinalle, se joka oli kehottanut potkimaan hänet saman tien pois töistä ja työharjoittelusta, se joka mikäli olisi saanut tahtonsa läpi olisi aiheuttanut hänelle suuria vaikeuksia.Aluesihteeri ei palaverissa ollut hiiskunut nimeä, ei tietenkään, mitä moisia asioita harjoittelijalle kertomaan, eihän sillä muutenkaan ollut mitään vakituiseen työsuhteeseen kuuluvia etuja, ei palkkaa, ei sosiaaliturvaa, miksi sille sitten olisi pitänyt antaa vielä ihmisoikeuksia, käytti niitä vain yhtä väärin kuin kirkasta viinaakin.
Rostila lähetti vielä lääkärin hammasta puremaan hinkunneelle vetäjälle lyhyen tekstiviestin jossa hän sallitulla merkimäärällä koetti selventää mistäpäin tuo kirkkaanviinan tuoksu mahdollisesti oli tullut,viesti tuntui jotenkin tarpeettomalta mutta oman oikeusturvansa takia hän koetti tehdä sen mitä tehtävissä oli.Samalla hän kuitenkin mietti mitä hän tekisi sille nuuhkijalle joka tuolla ylimalkaisella kommentillaan oli saattanut hänet sellaisiin vaikeuksiin, aluesihteerihän oli sitten koko marraskuun eli hänen työharjoittelujaksonsa pitänyt häntä alkoholistina ja ihmisenä joka tulee töihin kirkkaalta viinalta haisten.Mutta aikansa asiaa pohdittuaan hän tajusi että hänen mahdollisuutensa saada tuo ihminen vastuuseen sanoistaan oli huono, ainakaan hän ei sitä juuri sillä hetkellä jaksanutkaan ajatella.
Rostila käveli ohjaajan ja sen naisystävän perässä kaupungille päin ja kertoi siitä miten häntä oli työharjoittelussa epäilty kirkkaan viinaan juonnista.Koko episodia ei vetäjä ollut enää seuraavana maanantaina kommentoinut mitenkään mutta kun hän ei aamulla kurssin aluksi ollut sitä tervehtinyt se oli puolen päivän aikaan kutsunut hänet yläkertaan puhutteluun ja kysynyt oliko hänellä ongelmia, Rostila oli sanonut ettei hänellä mitään sen kummempia ongelmia ollut.Vetäjä oli sitten halunnut tietää että miksei hän sitten tervehtinyt ja sanonut huomenta kun tavatiin.Rostila ei osannut kertoa syytä moiseen ihmeellisyyteen ja lupasi tervehtiä seuraavalla kerralla.Vetäjästä rupesi äkkiä tuntumaan hänestä keskitysleirin kapolta joka oli ollut valmis uskomaan kenestä tahansa työttömästä kaiken sen mitä sille vain uskoteltiin, senhän oli täytynyt kuulla tuosta kirkkaasta viinasta jo aikaisemmin ennen sitä puhuttelua.Mutta hän ei enää jaksanut puhua koko asiasta vaan naurahti vetäjän sanoille, se ei alkanut puhumaan mitään palaverista eikä kirkkaan viinan mysteeriosta, ilmeisesti se oli siitä niin vähäpätöinen asia ettei ansainnut kommentia, tärkeintä tuntui olevan että oppillaat kurssilla tervehtivät aamuisin opettajaansa iloisesti..Jollain tapaa tuntui lähinnä absurdilta ja kun hän siinä kävellessä selvitti tuon tapahtumasarjan käänteitä ohjaajalle hän muisti äkkiä miten he olivat yhtenä aamuna istuneet aluesihteerin kanssa kahvilla ja siihen oli tullut myös lihasttautiliiton nainen hakemaan kahviaan.Kun nainen oli jo menossa pois kahvihuoneesta aluesihteeri hänen yksinäisyyttään valitteleviin puheisiin oli sanonut että hänhän voisi ottaa siitä lihastautiliiton naisesta itselleen naisen kun sekin oli yksinäinen.
- Se varmaan perkele kuuli sen repliikin ja kosti, Rostila sanoi ohjaajalle.
- Miten niin kosti?
- Kun mä sanoin sille aluesihteerille että kyllä mua naiset kiinnostaa…
Rostila purskahti nauramaan.Se ei kyllä voinut olla totta mutta kuta enemmän hän sitä ajatteli sitä enemmän se tuntui todelta, oli kuin hän olisi halunnut uskoa sen todeksi että niin oli käynyt, että tuo nainen oli kuullut sen keskustelun ja sitten ruvennut vihjailemaan aluesihteerille että hän oli haissut kirkkaalle viinalle,että paa pois tommonen työharjoittelija.
Ja vaikkei se olisi ollutkaan totta niin se kuulosti jotenkin hyvältä juonelta,juuri niin pervolta että sitä ei ihan heti itsekään oli keksinyt mutta todellisuus näytti keksivän niitä senkin edestä kuten seuraavalla viikolla, kun hän keskusessa käytyään sai kuulla aluesihteerin kuulleen hänen työvoimatoimistolle kirjoittamastaan palautteesta – siinä hän oli kurssin molukkahampaiselle vetäjälle ja työvoimaviranomaisille lyhyin sanoin kuvaillut tämän järkyttävän hupsaisan väärinkäsitysten sarjan.Mutta kun hän tapasi aluesihteerin ulkona pihalla tupakalla ei väärinkäsityksistä ja muista ollut puhettakaan, sihteeri katseli häntä vihaisesti ja sanoi kuulleensa että hän oli kirjoittanut kurssista ja työharjoittelusta palautetta.
- Me haastetaan sut raastupaan jos tästä asiasta vielä kuuluu, sihteeri sanoi.
Rostila sytytti tupakan eikä sanonut mitään.Siinäpähän haastoivat.
Kovaniemi Markku
|