Koska Suomen tuleva natojäsenyys on kaikkeuden naparuuvi, universumin ainoa liikkumaton osa, on ymmärrettävää että todellisuus sen ympärillä näyttää vääntyvän joskus outoihin asentoihin. Niinpä on luonnollista, että Suomen puolustusmineri Jyri Häkämies kertoo Venäjälle, että sen suhteet Natoon paranevat Suomen natojäsenyyden myötä, vaikka Venäjällä on ajateltu ja puhuttu ihan muuta. Häkämies kertoo myös ruotsalaisille, että heidän tulee liittyä kyseiseen sotilasliittoon, vaikka lahden takana ei ole sellaisesta ollut puhetta. Norjan ja Islannin Häkämies taas liittää - kunnianarvoisille sillinkalastajille yllätyksenä - Euroopan Unioniin.

Tämä on sitä paljon puhuttua ja peräänkuulutettua poliittista johtajuutta uljaimmillaan. Häkämies kantaa vastuuta. Häkämies uskaltaa. Suomi käyttäytyy vihdoin kuin se suurvalta, joka se johtajiensa puolesta on jo pitkään ollut.

Suomen historiallinen tragedia kun on tunnetusti ollut se, että kansan katajaisuus ja maan voimavarat eivät ole vastanneet sen johtajien kykyjä. Väkevämpien kansakuntien keulakuvina meidän miehemme olisivat kääntäneet historian kulkua niin että ryskyy. Ajatellaanpa vain Vanhasta nykyisen Venäjän hallitsijana: ydinsähköä tuotettaisiin vientiin riittävästi ja ehdottoman turvallisesti niin että koko Volga höyryäisi sulan uraanin roiskeista. Tai Lipposta ratkaisemassa amerikkalaisten öljynsaantipulmia: Persianlahden pohjukassa nyt käryävän pienen pensaikkopalon asemesta olisi rusautettu hallitulla rakennemuutoksella öljymaailman rakenteet kerralla kuntoon Syyriasta Etelä-Kiinan merelle saakka.

Mutta julma kohtalo ei ole siunannut Suomen suurmiehiä heille kuuluvilla mahdollisuuksilla, ei. Asiaa ovat yrittäneet korjata Häkämiehen varhaiset puoluetoverit viemällä juuri itsenäistyneen Suomen Saksan keisarikunnan vasallivaltioksi (tätä vartenhan Kokoomus 1918 perustettiin), rakentamalla Suur-Suomea Hitlerin Saksan liittolaisina ja vihdoin tekemällä Suomesta Euroopan Unionin osavaltion. Olisiko vihdoin tullut aika? Häkämiehen mielestä on.

Kun Suomi nyt Häkämiehen avauksen myötä astuu historian parrasvaloihin, voidaan odottaa että maailman ongelmiin löydetään yksiselitteiset ratkaisut - samalla tavoin kuin Venäjän ja Naton välit juuri pistettiin kuntoon. Nälänhätä poistuu kun kaikki syövät uuniperunoita. Demokratia paranee kun turhat puolueet karsitaan pois. Ydinvoima on turvallista ja sitä riitää - kunhan niin päätetään. Metsät kasvavat paremmin kun ne hakataan sileäksi ja myllerretään sen jälkeen kivierämaiksi. Ja niin edelleen. Kaikki maailman järki on täällä eikä se käyttämällä kulu.

Selvää on, että Häkämieheltä ja muilta Suurvalta-Suomen herroilta riittää maailmalle neuvoja vaikka niitä ei pyydettäisikään. USA:ta täältä ei tosin neuvota, ja siihen on kaksi syytä: suhteita USA:han ei saa vaaranta - eikä täydellistä voi korjata. Poikkinainen on varma, että jopa Häkämiehen kaltaisen suurmiehen sisimmästä löytyy herkkä kohta, ja jokseenkin yhtä varmasti se värähtelee juuri silloin, kun hän herkistyy ajattelemaan inhimillisen kehityksen huipentumaa Atlantin toisella rannalla. Niin se on - suurmiehilläkin on esikuvansa.

http://poikkinainenpakinoi.blogspot.com/